torstai 31. tammikuuta 2013

Viikon sitaatti

"Mistä tahansa Turusta kaivetaan, niin aina löytyy."
– Turun museokeskuksen tutkija Aki Pihlman Turun Sanomissa 29.9. 2012

Turusta löytyy! Aurajokirannan kaivaukset 2011. Ilari Aalto.

Muinaisegyptiläiset "varapäät"

Julkaisin Kalmistopiiri-blogissa artikkelin Egyptin vanhan valtakunnan aikaisista mystisistä "varapäistä". Voit lukea tekstin täältä.

Varapää Petrie Museumissa Lontoossa. Ilari Aalto.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Viikon sitaatti

Moni ei edes tiedä, kuinka paljon Suomesta löytyy erilaisia muinaisjäänteitä.
                                     - allekirjoittanut Aamuset-lehden haastattelussa 16.1.2013

Kuinkakohan monelle suomalaiselle roomalaisen rautakauden
tarhakalmistot ovat tuttuja? Kuva: I. A.

torstai 17. tammikuuta 2013

Turun Kirjastosillan kaivaukset alkoivat

Naapurissa kaivetaan taas. Pitkän kädenväännön kohteena ollutta Kirjastosiltaa alettiin rakentaa Aboa Vetus & Ars Nova -museon viereen viime vuoden lopulla, ja nyt museokeskuksen arkeologitkin pääsivät mukaan kuvioihin.

Kirjastosillan kaivaukset alkoivat lumisissa oloissa. Kuva: I.A.

Odotan innolla mitä tontilta löytyy, kaivausalue sijaitsee nimittäin keskellä Turun palossa 1827 tuhoutunutta Kåkenhus-nimistä taloa. Vuoden 2011 kaivauksissa talon sisältö posliiniastiastoineen ja kakluuneineen vaikutti hyvin säilyneeltä. Mielenkiintoista on nähdä myös, paljastuuko kaivauksissa mitään, mikä kertoisi talon 1600-luvun käytöstä: jostakin syystä Kåkenhus oli tuomiokirkon, raatihuoneen ja Pyhän Hengen kirkon ohella niitä harvoja vuoden 1634 Turun vanhimpaan karttaan nimettyjä rakennuksia.

Toivotan työn iloa virkaveljille ja kestämistä lumisissa olosuhteissa täältä naapurin lämpimistä sisätiloista!


lauantai 12. tammikuuta 2013

Viikon sitaatti

O, arkeolog!

När du grävt upp mig
skall du se på denna skalle
denna tandrad med amalgam och guld
men jorden som min hjärna, mina
        mina tankar blivit
den ser du inte —
Nu tänkte jag säga dig vad mina tänder
min öppnade mun betyder
och orsaken till att du fann mig så här
men jag avstår från det:
Jag kan inte.

          ****

Oi, arkeologi!

Kun olet kaivanut minut esiin
näet tässä kallossa
tämän amalgaamisen ja kultaisen hammasrivin
mutta maata, joksi minun aivoni, minun
           ajatukseni ovat muuttuneet
sitä sinä et näe —
Nyt ajattelin sanoa sinulle mitä hampaani
minun avattu suuni merkitsee
ja syyn sille, että löysit minut näin
mutta minä luovutan:
En minä voi.
                                    – Gunnar Ekelöf

tiistai 1. tammikuuta 2013

Viikon sitaatti

Heidän (Guatemalan huumepomojen) oli vaikeaa ymmärtää, että kaivamme esineitä, jotka menevät museoihin, emmekä tienaa mitään. Nykyään olemme hyvissä väleissä.

– Arthur Demarest Helsingin Sanomissa 21.12.2012