keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Videobloggaus Aboa Vetuksen kaivauksista osa 1

Voin tässä vaiheessa paljastaa lähteväni ensi viikon tiistaina jälleen Turun yliopiston yleisökaivaukselle Kruunupyyn Korpholmeniin Pohjanmaalle. Tänä vuonna yksi tehtävistäni siellä on pitää päivittäin videoblogia, joten halusin harjoitella sitä jo etukäteen Aboa Vetuksella. Siispä kuvasin kaksiosaisen videon työpäivästäni, ensimmäinen osa tulee tässä:




torstai 21. kesäkuuta 2012

Muinaisjäännösretki saaristoon: Toinen päivä

Saaristomeren rengastien muinaisjäännösretkemme toinen päivä valkeni Houtskärin kansanopiston leirintäalueella hieman pilvisenä, eikä yhtä lämpimänä kuin edellinen. Retkelle osallistuneen Jennyn täti tarjosi meille ruhtinaallisen aamiaisen, minkä voimin jaksoimme lähteä kohti päivän muinaisjäännöksiä.

Furunabbin varhaisrautakautista röykkiökalmistoa.




Ensimmäinen kohteemme oli Furunabbin rautakautinen röykkiökalmisto, joka ei sijainnut kovin kaukana majapaikastamme. Kalmisto on sinänsä poikkeuksellinen, sillä sen kolmestatoista röykkiöstä suurimman keskellä seisoo Suomen oloissa poikkeuksellinen bautakivi. Sama röykkiö on myös neliskulmainen.
Löytöinä röykkiöistä on hieman palanutta luuta. 1970-luvun tutkimuksissa käytettiin mielenkiintoista metodia, ja röykkiöiden sekaantumisen estämiseksi kuhunkin haudattiin eri vuosiluvullisia pennejä. Oi aikoja oi tapoja?

Bautakivi.
Piskuisempi röykkiö samassa kalmistossa.
Furunabbin röykkiökalmistosta löytyi myös kiinnostavaa sammalta.

Furunabbin jälkeen kipusimme Borgbergin vuorelle, jonka huipulla aukeni näköalatornista aikamoinen maisema Houtskarin ympäristöön. Harrastimme myös extremekiipeilyä ja kipusimme henkemme kaupalla katsomaan luolaa kallion kyljessä. Nimestään huolimatta vuorelta ei ole arkeologisia löytöjä sen enempää kuin tutkimustakaan.

Vuorikiipeilyä Borgbergillä. Olivathan vakuutukset kunnossa?
Borgbergiltä näkyi saaristo.

Houtskarista lähti lautta Iniöön, ja melkein tunnin mittainen matka olikin reissun pisin. Lautalla ehti sitten ihailla merta ja lauleskella merirosvolauluja. Iniössä ensimmäisen kohteen löytäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olimme kuvitelleet: metsästimme Rådalenin historiallista rajakiveä, joka mitä ilmeisimmin oli pelkkä luonnonkivi vailla mitään kaiverruksia. Jonkun aikaa punkkien uhalla pöpelikössä rämmittyämme tulimme siihen tulokseen, että sen oli oltava ainoa muinaisjäännösrekisterin ilmoittaman koordinaatin lähistöllä näkyvä valkoinen, reilun metrin korkuinen kivi. Kivi sijaitsi täsmälleen nykyisellä kylien välisellä rajalla, joten oletus taisi osua aika oikeaan. Joka tapauksessa keikka oli hyvä muistutus siitä, ettei edes tunnettujen muinaisjäännösten paikantaminen ole aina liian helppoa.

Kuinka monta arkeologia tarvitaan etsimään muinaisjäännös?
Tämäkö se on? No saa kelvata.

 Jatkoimme Iniössä taas kirkkokierrostamme, ja pyörähdimme vuosina 1797–1800 rakennetulla kirkolla. Harmaakivinen kirkko oli hengeltään hämmentävän keskiaikainen ollakseen niin nuori. Kirkolla vietettiin kaatuneitten muistopäivää.

Iniön kirkko.
Iniön kirkon pihamaan aurinkokellosta riitti hupia.
Iniö oli viimeinen varsinainen kohteemme ennen kuin suuntasimme takaisin mantereelle Kustaviin. Koska aikaa kuitenkin oli riittämiin, päätimme käydä vielä parilla kohteella. Näistä ensimmäinen oli Taivassalon keskiaikainen harmaakivikirkko, joka lienee rakennettu 1400-luvun alkupuolella.

Viimeiset meritunnelmat.

Taivassalon kirkko.

 Kirkko oli tapansa mukaan kiinni, eikä sen kiertämiseen mennyt pitkää tovia. Sen jälkeen lähdimme vihoviimeiselle kohteelle, joka ei ollutkaan mikä tahansa: päätimme käydä Louhisaaren kartanossa, ja vaikka onkin häpeä myöntää, se oli minulle ensimmäinen kerta. Kartanolinna osoittautuikin jos mahdollista vielä hienommaksi kuin olin osannut kuvitellakaan. Ehdimme juuri viimeiselle kierrokselle kun pistimme vähän juoksuksi kartanon kaunista puiden reunustamaa kujaa pitkin.



1600-luvun interiööri kiinnosti erityisesti siinä mielessä, että ehjien esineiden ja elementtien näkeminen auttaa ymmärtämään Turun porvariselämää samaan aikaan. Kartano varmasti jättää varjoonsa kirkkoherra Elias Espingin asunnon jota nyt Aboa Vetuksessa kaivan, mutta perspektiivin saamikeksi tekee ihan hyvää kun on kyllin kauan katsellut sortuneita seiniä ja palaneita esinefragmentteja jotka joskus ovat olleet jotakin.


Pirun huoneen piru ei ollut erityisen kammottava.


Harmi kyllä kamerastani loppui akku kesken Louhisaaren kierroksen, joten kartanolinnan arkeologiset löydöt jäivät kuvaamatta. Näistä erityisesti sykähdytti aivan priimakunnossa oleva kokonainen rengaspanssari, joka on löytynyt linnan takapihalta, siis vanhasta merenpohjasta.

Louhisaari kruunasi ehdottomasti retken, joka muutenkin oli totuttua Vare-laatua. Kun pääsimme takaisin Turkuun oli olo jokseenkin voipunut mutta kylläinen, ihan niin kuin pitikin.Yksi asia ainakin tuli selväksi: saaristokin on täynnä menneisyyttä, ja hyvä niin. Meri-ilma antaa muinaisjäännösretkeilyynkin oman raikkaan säväyksensä.


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Viikon sitaatti

Jos tuntee historian, osaa katsoa myös tulevaisuuteen. Meidän elämämme ei ole kuin vain yksi huitaisu tässä pitkässä jatkumossa.

                                                         - Hannu Takala Helsingin Sanomissa 11.6.2012

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäkouluja ja apilasolkia

Olen aika tyytyväinen tahtiin jolla olen saanut Aboa Vetuksen kaivantoa eteenpäin. Kuoppa näyttää jo varsin erilaiselta kuin aloittaessa, se on paitsi syventynyt myös avartunut. Suuren kivitalon ulkonäkö tulee olemaan varsin erilainen kun koko maamassa on saatu kaivettua pois.

Eilen oli taas kesäkoulupäivä, joka sujui ongelmitta. Koululaiset olivat innostuneita ja tekivät jonkin verran löytöjäkin. Parhaimmistoa oli nuppineula, joka on identtinen aiemmin löydetyn kanssa. Edellisestä kesäkoulusta jäi elävästi mieleen, kun lapset kerääntyivät seulan ympärille ja pilkkasivat minua huonoksi arkeologiksi, kun ei seulotusta purkumaasta tullut löytöjä. Toisaalta sain näiltä lahjaksi hienon piirroksen "arkiolokiakoulusta".

Eilen kello 17.30 oli myös arkeologin kierros, johon ikävä kyllä osallistui vain kaksi vierailijaa. Esittelin löytöjä, kaivausaluetta, kaivausmetodiikkaa ja takymetria. Hyvä sinänsä, etteivät valmisteluni ja kuopan siistimiseni menneet ihan harakoille. Siistimäni maa oli sen verran kuivaa että se pöllysi pahasti, ja lopputuloksena olin aika harmaa ilmestys. Vaikka käytin hengityssuojaa, niistin nenästäni illalla samanväristä tavaraa. Ehkä osa arkeologian iloja ja toisaalta ammattiylpeyttä on, ettei sedimenttejä koskaan pääse pakoon - jostakin niitä aina varisee.


Toisin kuin viime päivityksessäni kerroin, eivät viime viikon kesäkoululaiset löytäneetkään neliösolkea, vaan jotakin paljon mielenkiintoisempaa: lähempi tarkastelu paljasti soljen tina-lyijyseoksiseksi keskiaikaiseksi apilasoljeksi, jonka yksi nurkka on murtunut pois. Pienessä soljessa on myös nyppyläkoristelua. Mallia on vertailukohteiden puutteessa vaikea ajoittaa, mutta se on joka tapauksessa poistunut muodista ennen 1500-lukua, eli se ajoittuu 1300-1400-luvulle. Turusta on aiemmin yksi vastaava, joskin jykevämpi ja parempikuntoinen Åbo Akademin tontilta. Hieno löytö yhtä kaikki!

Apilasolki.

Olisi tietysti riemastuttavaa jos täytemaasta paljastuisi lisää keskiaikaisia löytöjä. No, kaivamallahan se selviää.


torstai 7. kesäkuuta 2012

"Arkeologin löytö" ja muita kuulumisia Aboa Vetuksesta

Tällä viikolla museolla on tapahtunut yhtä sun toista arkeologiaa sivuavaa. Eilen tiistaina saatiin museon Aula-kahvilaan raunioiden viereen näytille viikottain vaihtuva Arkeologin löytö. Ensimmäinen löytö on äärimmäisen pieni passglasin pala, jota esittelinkin jo aiemmin kertoessani löydöistä.

Ensimmäinen Arkeologin löytö näytteillä Aulassa! (Huomaa myös hienot uudet
kaivaushousuni, jotka heijastuvat vitriinistä.)

Vaihtuvaa arkeologin löytöä voi seurata Aboa Vetus & Ars Novan nettisivuilta.

Tällä viikolla museolla alkoi myös kesäkoulu, ja koululaiset pääsevät keskiviikkoisin itse kaivamaan ja seulomaan. Seulomisesta vastaa museolehtori ja arkeologi Janna Jokela, kun taas allekirjoittanut hoitaa kaivauspuolen. Oppilaat pääsevät kaivamaan kolmenneljän hengen ryhmissä.

 Ensimmäinen kaivauspäivä kesäkoululaisten kanssa meni oikein sujuvasti, ja koululaiset olivatkin innokkaita. Ainoastaan eräitä liian innokkaita poikia sai vähän toppuutella – nämä olisivat varmaan kaivaneet kuopan kerralla pohjaan jos olisivat saaneet.

Kaivanto viime viikolla ennen kesäkoulua.

Koululaisten kaivama kerros oli jokseenkin vähälöytöinen, mutta löytöjä tuli kuitenkin enemmän kuin laasti-purkumaasta, jota olen kaivanut aiemmin. Eilisten löytöjen parhaimmistoon kuuluvat neliskulmainen solki ja kolmijalkapadan kylkipala.

Kolmijalkapadan kylkipala piirrettynä ja havainnollistettuna Arkeologin päiväkirjaan.

Tällä viikolla olen pessyt taas löytöjä. Yksi helmi oli kauniisti koristeltu kaakelinpala, joka löytyi jo pari viikkoa takaperin:

Vihreälasitteinen kaakelinpala.