perjantai 24. kesäkuuta 2011

Onko tämä oikein?

Tuomiokirkkopuiston kaivaus lähenee loppuaan, ensi maanantaina on jo viimeinen kaivauspäivä. Vaikuttaisi siltä, että ehdimme juuri saada kolmen kaivajan voimin viimeiset kaksi kuoppaa kaivettua metriin. En kuitenkaan ole ihan varma onko se mitä teemme oikein. Itse asiassa olen hyvinkin varma että toimintamme on kyseenalaista. Usein arkeologit kauhistelevat tapoja, joilla edelliset tutkijasukupolvet ovat suorittaneet kaivauksia hävittäen informaatiota. Ovat kaivaustekniikat sitten kehittyneet kuinka paljon tahansa niistä ajoista, teemme mielestäni yhä saman rikoksen.

Nykyään kaupunkiarkeologiassa elää kirjoittamaton sääntö, että vuotta 1721 nuorempi aineisto ei ole mielenkiintoista. Kaivaessamme kaivinkoneella ja lapiolla hävitämme tehokkaasti ison osan löytöaineistoa, mutta mitäpä jos vaikkapa Turun palo 1827 muuttuisi äkkiä mielenkiintoiseksi? Voisimme vain levitellä käsiämme: kyllä, tuhosimme kerrokset näytteitä ottamatta, mutta ei se silloin kiinnostanut. Arkeologia on oleellisesti eettistä tiedettä, meillä on moraalinen velvollisuus sekä menneitä että tulevia sukupolvia kohtaan. Arkeologit ovat rajapinnalla, linkkinä menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, ja tietoisuus siitä tuo suuren vastuun. Kaivaukset tuhoavat aina kohteensa, ja eettisesti perusteltua tiedettä siitä tekee tiedonkeruu, maanalaisten jäänteiden muuttaminen dataksi. Mielestäni olemme epäonnistuneet tässä.

Metrin syvyydessä oleva kellarin katto Tuomiokirkkopuistossa. Kuva: Ilari Aalto

Entä keskiaika? Jo muutaman vuoden ajan Turussa on kaivettu tuomiokirkkoa ympäröivissä puistoissa yhden metrin syvyisiä kaivantoja. Keskiajalla alue oli Turun ydintä, silloista Kirkkokorttelia jossa papisto ja muut silmäätekevät asuivat. Puistokaivauksilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet paljastaa aivan uutta tietoa keskiajan elämästä ja Turun varhaisimmista vaiheista, mutta tietomme ovat lisääntyneet tuskin yhtään. Tosiasia on, että löytöaineisto vähenee ajan kuluessa. Koska emme nyt kaivaneet keskiajan kerroksiin asti, varmistamme ettei niitä kaiveta ainakaan vuosisataan. Uudet puuistutukset syövät vanhempiin kerroksiin juurillaan, mutta kukapa välittäisi. Jos olisimme kaivaneet vaikka puolet vähemmän kuoppia pohjasaveen asti, olisimme saanet huomattavasti enemmän tietoa kuin nykyisillä naurettavilla raapaisuilla. Minä tunnustan olevani täysin syyllinen tähän rikokseen ja ansaitsen tulevaisuuden arkeologian tuomion.

Onko kaikessa kyse vain rahasta vai ovatko pelissä myös asenteet? Monet ohikulkijat ovat kauhistelleet kaikkea tietoa, joka meiltä jää saavuttamatta. Olisi varmasti palvelus kiinnostunutta yleisöäkin kohtaan tutkia kaupungin vanhempaa historiaa, mutta eihän kaikkeen voi olla resursseja. Ei ilmeisesti edes kulttuuripääkaupunkivuonna, kun arkeologia olisi voinut olla yksi ylpeydenaihe jolla ratsastaa sen sijaan, että se olisi hätäistä ja häpeilevää kaivelua. Kaivetaan nyt vanhat kerrokset äkkiä pois koska on pakko, ei tutkita kunnollisesti siksi että meitä todella kiinnostaisi.

Loppujen lopuksi on kuitenkin parempi kaivaa edes metrin syvyisiä kuoppia kuin olla kaivamatta ollenkaan. Ainainen ongelmahan on rahanpuute, arkeologia kun on kallista käsityötä. Ainoastaan asennemuutos, uudenlainen priorisointi voisi kohentaa tieteenalan tilannetta. Siihen kuinka sellaisen voisi saada aikaan en osaa antaa reseptiä, mutta tutkimusta tehdään sitä enemmän mitä mielenkiintoisemmaksi ja tärkeämmäksi päättäjät sen kokevat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti