tiistai 23. marraskuuta 2010

Harvinainen tuliaselöytö Britanniasta

Tewkesburyn taistelu. Wikimedia.

Tuntuuko joskus että asiat räjähtävät käsiin? Tuliaseiden vasta saavutettua Euroopan 1300-luvulla turvallisin tehtävä sodassa ei ollut toimia tykkimiehenä, sillä aseet räjähtivät helposti. Metallinpaljastinharrastaja löysi Isosta-Britanniasta Towtonista räjähtäneen 1400-luvun tuliaseen kappaleita. Tarkemmin ottaen vuoden 1461, jolloin Towtonissa käytiin eräs ruusujen sodan verisimmistä taisteluista. Kappaleiden metalliseokset poikkeavat toisistaan, joten ne ovat lähes varmasti peräisin kahdesta eri aseesta.

Löytö kertoo ikävällä tavalla siitä, ettei sodankäynti keskiajallakaan ollut mitään herkkua. Toisaalta se myös rikkoo käsitystä, että tykkejä olisi lähinnä käytetty piiritystaisteluissa. Aseet kuuluvat aikaan, jolloin ruutiaseet alkoivat syrjäyttää Englannin pitkään ylivoimaisesti hallitsemia pitkäjousia.

Vielä 1400-luvulla tuliaseet, etenkin käsikäyttöiset, pelottivat varmasti käyttäjiään yhtä paljon kuin vastustajia. Niiden etu lienee ollut lähinnä psykologinen, sillä etenkin alkeellinen valutekniikka tuotti ongelmia.

Towtonin taistelussa kuoli yhden päivän aikana noin 28 000 sotilasta, ja sitä pidetäänkin hurjimpana Ison-Britannian maaperällä käydyistä mittelöistä. Varmaan joukkoon mahtuu pari, jotka kaatuivat oman aseen päättäessä räjähtää väärässä paikassa.

Asiasta uutisoi BBC News.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti