sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Muinaisegyptiläinen Lumene oli terveellistä

Muinaisegyptiläiset huolehtivat ulkonäöstään, eivätkä silmämeikit, huulipunat, kynsilakat tai glitterikään olleet heille vieraita. (Glitter saatiin aikaan sekoittamalla silmämeikkiin jauhettuja kovakuoriaisenkuoria.)

Uusi tutkimus
vihjaa että muinaisegyptiläisillä meikeillä oli esteettisen arvon lisäksi myös lääketieteellistä sellaista, vaikka pitkään onkin epäilty päinvastaista. Kohl-silmämeikin sisältämien lyijysuolojen on sopivina määrinä todettu tehostavan immuunipuolustusjärjestelmää ja suojaavan silmätulehdukselta.

Egyptiläiset käyttivät pääasiassa vihreästä, kuparipitoisesta malakiitista sekä lyijypitoisesta kohlista valmistettuja silmämeikkejä. Niistä oli muutakin käytännön hyötyä kuin tulehdusten esto: vihreä väri ilmeisesti rentoutti silmää ja etenkin musta suojasi häikäistymiseltä - hyödyllinen kikka aavikko-oloissa - samasta syystä jalkapalloilijatkin saattavat vetäistä tyylikkäät viirut silmän alle.



Aiemmin on ihmetelty sitä, ettei yhdestäkään egyptiläisestä muumiosta ole löydetty lyijymyrkytyksen merkkejä, vaikka lyijyä on käytetty meikkien ohella myös melko yleisenä lääkkeenä. Joko aavikon kansa oli kehittänyt myrkylliselle metallille vastustuskyvyn tai sitten sitä osattiin käyttää oikean kokoisina annoksina, mene ja tiedä. Joka tapauksessa meikkaus kannatti, niin miehillä kuin naisillakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti