sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Aarteita Staffordshiresta

Päätin aloittaa uuden blogin ihan ja vain arkeologian maailman ruotimiseksi. Ja mikäpä sen sopivampi tapa sysätä tämän aihepiirin blogi käyntiin kuin kertoa aarteenetsijöiden ja arkeologien todeksi tulleesta toiveunesta:

5. heinäkuuta 2009 löysi metallinpaljastinharrastaja Terry Herbert ystävänsä pellosta suurimman milloinkaan löytyneen anglosaksisen kulta-aarteen, joka ajoittunee 600-800 -luvuille ja johon kuuluu 5 kiloa kulta- ja 2,5 kiloa hopeaesineitä; yhteensä esineitä on noin 1500. Yllättäen arkeologit ovat innoissaan ja arvioivat aarteen kuuluneen - yllätys jälleen - anglosaksikuninkaalle tai muulle vauraalle ylimykselle.

Arkeologi Kevin Leahy kertoi uutistoimisto PA:n mukaan, että arteet ovat "parhaiden anglosaksikäsityöläisten tekemiä, parhaista materiaaleista, ja lopputulokset ovat uskomattomia."

Aarre on selkeän maskuliininen, sillä siihen kuuluu kypärän kultaisia koristeosia, miekan väistimiä ja aseenkantoheloja. Aarre on todennäköisesti haudattu levottomana aikana jotta se voitaisiin myöhemmin kaivaa uudestaan esiin.
600-700-luvun Englanti olikin levoton paikka asua, sillä se koostui useista pienistä kuningaskunnista ja sitä halkoi uskonnollinen raja: roomalaisten mukanaan tuoma sittemmin lähes kadonnut kristinusko oli alkanut vasta saada uudelleen jalansijaa maassa.
Aarteeseen kuuluu 2-3 kultaista ristiä, jotka on väännetty ilmeisesti niiden mahduttamiseksi pieneen tilaan. Tämä saattaisi vihjata kätkijöiden olleen pakanoita, mutta ilmeisesti kristityillekään ei tuolloin tuottanut suuria tuskia ryöstää toistensa pyhättöjä.

Mikä sitten on aarteen tulevaisuus? Se on julistettu kansallisaarteeksi ja useat museot ovat tehneet löydöstä tarjouksia. Tutkimukset vievät kuitenkin vielä useita kuukausia ellei jopa vuosia, joten saamme odotella minkälaiselle arvoisalleen paikalle aarre päätyy.

Löytäjä Terry Herbert (joka muuten saa yhdessä löytöpaikan omistajan kanssa valtiolta miljoonakorvauksen) tuumasi löydön olevan paljon parempaa kuin lottovoitto. Mitäpä tuohon voisi lisätä.



Lisää tietoa aarteesta saa osoitteesta http://www.staffordshirehoard.org.uk/
Mainion arkeologibloggari K. Kris Hirstin kuvakoosta puolestaan löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti